Parisuhteen palapeli
Print this page

Parisuhteen tärkeimmät palaset paikoilleen. Yhdessä.

Joulukuun kysymys:

Toiveita jouluksi
Katso vastaus


Parisuhde - kuten elämä itse - on kuin tuhannen palan palapeli, jonka rakentaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Joskus palaset loksahtavat oikeille paikoilleen kuin itsestään, mutta toisinaan taas pelin kokoaminen on työlästä ja tuskallista.

Hyvistä yrityksistä huolimatta aina palapeli ei tule valmiiksi ollenkaan. Tai sitten onnellisesti valmiiksi saatu palapeli yhtäkkiä taas hajoaakin, ja kaikki on taas aloitettava alusta.

Joskus kokenutkin rakentaja tarvitsee projektin loppuun saattamiselle ulkopuolista apua, sillä onneksi yksin ei kenenkään tarvitse jäädä tuskailemaan ongelmien kanssa. Varsinkin silloin, kun erityisen tärkeät palaset on saatava kohdalleen, apua kannattaa hakea.

Tuon avun tarjoamiseksi näiden sivujen kautta avautuva yhteistyöverkostomme on perustettu. Pannaan parisuhteen tärkeimmät palaset paikoilleen. Yhdessä.



Alapalkki

© Copyright 2008-2012 - Tampereen kaupunki ja ev.lut. seurakuntayhtymä